Ilosaarirock

shanaschultz Rock

Ilosaarirock on Suomen toiseksi vanhin festivaalitapahtuma, joka järjestetään vuosittain Joensuun Laulurinteellä heinäkuun toisena viikonloppuna. Festivaalitapahtumat jakautuvat kolmelle päivälle perjantaista sunnuntaihin, ja käsittävät kaikkea musiikkiesityksistä klubitapahtumiin. Ilosaarirockissa edustavat tavallisesti musiikkigenret kuten hip hop, reggae, punk ja metal, esiintyjien käsittäessä niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin bändejä ja artisteja.Ilosaarirock on perinteisesti ollut merkittävä vetovoima Joensuun kaupungille sekä kulttuuri- että elinkeinoelämää silmällä pitäen. Tapahtuma houkuttelee kävijöitä tasaisesti ympäri Suomen, ja keskimäärin neljä viidestä festarikävijästä on ulkopaikkakuntalaisia. Ilosaarirockin ajankohta keskellä lämpimintä Suomen kesää on useimpina vuosina merkinnyt sekä lämmintä ja valoisaa festarikokemusta vieraille, että yleisesti positiivista vaikutusta Joensuun kulttuuri-ilmapiirille.Ilosaarirock on toiminut Joensuussa vuodesta 1971, ja tapahtuma onkin yksi Euroopan suurimpia edelleen toiminnassa olevista musiikkifestivaaleista. Festarit pistetään vuosittain pystyyn tuhansien vapaaehtoistyöntekijöiden avustuksella. Tänä vuonna Ilosaarirock osuu päivämäärille 17. – 19.7.2015. Kotimaisista artisteista Ilosaaressa esiintyvät muun muassa Apulanta, Haloo Helsinki!, Apocalyptica, Amorphis, Elastinen, Popeda, SANNI, Robin ja CMX. Ulkomailta esiintymään saapuu tuttuja yhtyeitä kuten Bastille sekä reggae-legenda Damian ”Jr. Gong” Marley. Vaihtoehtorockin ystävät pääsevät kuuntelemaan britannialaista Placeboa, ruotsalaista Ghostia ja australialaista indie/folk-duoa Angus & Julia Stonea.Yhteensä lavoille nousee viikonlopun aikana noin 130 artistikokoonpanoa, joten jokainen Ilosaaren festarivieras pääsee jälleen räätälöimään itselleen omannäköisensä konserttielämyksen. Ilosaarirock onkin vuosien saatossa profiloitunut nuorten aikuisten epäviralliseksi suosikkifestivaaliksi osuen säiden puolesta otolliseen ajankohtaan, tarjoten laajan artistikattauksen ja taaten hyvänmielin fiilistelyviikonlopun kaikille musiikin ystäville.

You May Also Like..

Viihteen laaja kirjo verkossa

Nykypäivänä on vaikea muistaa aikaa ennen internetin syntyä, jolloin musiikki ostettiin levykaupoista, elokuvat vuokrattiin vuokraamoista ja pelejä pelattiin konsoleilla tai […]

Taiteiden yö

Taiteiden yö on vakiinnuttanut paikkansa Suomen eri kunnissa ja kaupungeissa loppukesän kulttuuritapahtumana. Yleisön osallistumista taiteen tekemiseen kannustetaan. Yleensä mukana on […]

Musiikin löytäminen tapahtuu vaivattomasti internetistä

Musiikki on ollut läsnä arjessamme jo ennen älypuhelimia ja tietoliikenteen monipuolistumista. Sävelet ovat siivittäneet ostosten tekemistä kaupoissa, matkoilla ja työpaikoilla. […]